Kypsä Laila

Palkki
LOPPUVAIHEET

Scandia-yhteistyö päättyi vuonna 1966, ja samana vuonna Kinnunen levytti yhden singlen Westerlund-yhtiölle Björn Björklöfin johdolla. Vuosina 1967-68 hän levytti ruotsalaiselle Benita Recordsille, joka oli jakelussa Suomessa Fazer-yhtiöllä. Suomessa julkaistiin neljä suomeksi laulettua singleä, mukanaan em. En saa, sekä Beatles-cover Vain päivän tahdon kerrallaan. Kapellimestari/sovittajina näissä levytyksissä olivat Esko Linnavalli, Nacke Johansson ja Rauno Lehtinen. Viime mainittu teki tuolloin Kinnuselle erääseen tv-ohjelmaan bossanovan Toiset meistä Mikko Haljoen tekstiin, jonka Kinnunen levytti vasta vuonna 1980 palattuaan vielä kerran lyhyesti studioon Lehtisen toimesta.

Laila Kinnunen vetäytyi uraltaan 70-luvun puolivälissä, eikä lyhyttä jaksoa 80-luvun alussa lukuun ottamatta enää palannut esiintyväksi artistiksi. Epäonniset miessuhteet ja alkoholin käyttö olivat nousseet tärkeimmiksi lehtiotsikoinneiksi jo 70-luvun taitteeseen mennessä. Skandaalisävy olikin ainoa, jolla hänestä vuosikausien aikana kirjoitettiin. Vuonna 1996 syntyi artistikentässä pientä liikehdintää tarkoituksena auttaa uransa lopettaneita ja syrjäytyneitä kollegoita. Pienen kampanjan “kasvoksi” nostettiin vastoin tahtoaan Laila Kinnunen, joka joutuikin turvautumaan erityiseen tiedotteeseen sanoutuessaan irti aiotunlaisesta toiminnasta. Hän oli jo asunut pitkiä aikoja maaseudun rauhassa, eikä halunnut nousta enää millään tavalla esiin. Yksityisyritteliäisyydestä lähtenyt kampanja hiipuikin tämän jälkeen vähin äänin.

60-vuotispäivänsä yhteydessä Laila Kinnunen suostui muutamiin radiohaastatteluihin. Kiinnostus häntä ja hänen musiikkiaan kohtaan oli kuitenkin ollut jatkuvaa. Hänen äänitteitään alettiin julkaista mittavammin erilaisilla kokoelmilla 90-luvun puolivälin jälkeen ja vuosituhannen vaihteessa ilmaantui markkinoille koosteita etenkin "Kuukauden Suositut" -sarjaa varten tehdystä materiaalista.

Laila Kinnunen menehtyi nukkuessaan lokakuussa 2000 todennäköisesti tapaturmassa saamaansa sisäiseen verenvuotoon. Melko nopeasti hänestä julkaistiin kaksi kirjaa; ensimmäinen hieman skandaalimaisella otteella kirjoitettu, viimeisten vuosien elämään paljonkin painottuva, sekä sille melkeinpä vastateos, alkupään vuosien onnellisempaan vaiheeseen keskittyvä. Ensimmäinen filmidokumentti oli toteutettu vuonna 1989, ja vuonna 2001 suostui Ritva Sammalkorpi (s. Kinnunen) muistelemaan sisartaan filmikameran taltioimana.

Mittava ja tasokas tribuutti toteutettiin Jaakko Salon, Markku Johanssonin ja Vantaan Viihdeorkesterin toimesta vuonna 2001. Salon käsikirjoittama Muistojen Bulevardi -konsertti esitettiin marraskuussa Tampereella, ja se myös taltioitiin sekä televisiolle että äänitteelle, joka julkaistiin seuraavana vuonna. Laila Kinnusen ohjelmistoa etupäässä Markku Johanssonin sovituksina lauloivat solisteina Saija Varjus, Eija Kantola ja Marita Taavitsainen.